Marie Mattsson

Sumu leijuu yhä tiheänä puunrunkojen välissä, kun Marie Mattsson lähtee kotoa kamera olallaan. Oven ulkopuolella avautuu Delsjön alue, kumpuileva luontoalue Länsi-Göteborgissa, joka on niin lähellä erämaata kuin suurkaupungin sykkeessä vain voi päästä.

Katse on suunnattu yhdelle lähistön poluista, useiden metsän kettujen suosimaan kulkupaikkaan, ja perille päästyään hän asettuu kosteaan ojaan odottamaan, aivan liikkumatta. Tunti kuluu. Kaksi tuntia kuluu. Kolme tuntia kuluu. Ja lopulta – palkinto! Tuntuma, kun ensimmäinen kettu tassuttelee äänettömin askelin polulle, on lähes harras.

– Ei ole väliä, kuinka monta kertaa lähden matkaan, joka kerta se on aivan uusi kokemus. Aina löytyy jotain uutta löydettävää, se ei tavallaan lopu koskaan.

Delsjön alue lepää suurelta osin peruskalliotasangolla, jonka harjanteet nousevat jopa 140 metriä merenpinnan yläpuolelle. Täällä, 1 370 hehtaarin laajuisella alueella, vanhat tammet ja korkeiksi kohoavat männyt elävät rinnakkain murroslaaksojen, kirkaspintaisten järvien, soiden ja kosteiden metsien kanssa. Juuri täällä Marie Mattsson on tallentanut suurimman osan rakastetuimmista luontoaiheistaan – sumuisista puidenlatvoista ja kauniissa riveissä seisovista koivunrungoista metsän rikkaaseen eläimistöön.

– Lähes kaikki kuvani on otettu kolmen kilometrin säteellä kodistani, ja kuvaan lähes aina jalan liikkuen. Minulle on tärkeää näyttää luontoa, joka on monien saavutettavissa, haluan että kuvani tuntuvat samaistuttavilta. Yksi suosituimmista aiheistani esittää punarintaa, jonka kuka tahansa voi nähdä metsäkävelyllä.  

Marielle se on itsestäänselvyys, mutta hänen kuviensa takana on monen vuoden kokemus, suuri kärsivällisyys ja kyky lukea säätä ja luonnon vaihteluita – taito, jonka moni on unohtanut.

– Minulla on sukua Lapissa, ja uskon kärsivällisyyden tulevan pohjoisesta perinnöstäni. Asiat saavat mielellään edetä vähän hitaasti, eikä kuvissani ole erityisen paljon toimintaa, sanoo Marie ja nauraa.

Hän jatkaa:
– Olen oppinut, miltä maisema näyttää tietyssä lämpötilassa ja miten valo liikkuu eri vuorokaudenaikoina metsän eri paikoissa. Luonnossa paljon oleskelemalla saa uskomattoman paljon tietoa.

Marie on työskennellyt pian seitsemän vuoden ajan markkinointikoordinaattorina Nordens Arkissa, voittoa tavoittelemattomassa säätiössä, joka työskentelee uhanalaisten eläinten tulevaisuuden turvaamiseksi. Mutta ura alkoi aivan toisenlaisesta päästä.

– Lapsena rakastin kuvataidetta ja rakastin luontoa. Vasta melko myöhään ymmärsin kuitenkin, että voisin yhdistää nämä eri kiinnostuksenkohteet. Olen koulutukseltani graafikko, ja urani alkuvaiheen työskentelin tuotantoyhtiöissä, pääasiassa mainonnan parissa.

Hän kuvailee itseään idealistiksi, ja jonkin ajan kuluttua jokin alkoi kalvaa hänen sisällään.

– Aloin kyseenalaistaa sitä, mitä olin tekemässä, ja tunsin haluavani tehdä jotain, jolla on tarkoitus ja merkitys. Jotain, mikä jollain tavalla antaa panoksen yhteiskunnalle.

Luontokuvaus tuli Marien elämään jo aiemmin, 15 vuotta sitten, kun hän tarvitsi hengähdystauon ja jotakin, mihin uppoutua elämän raskaan vaiheen keskellä.

– Se tapahtui samaan aikaan, kun äitini menehtyi. Halusin saada ajatukseni muualle, joten minä ja ystäväni aloimme valokuvata hylättyjä rakennuksia. Näistä vanhoista taloista löysimme erilaisia eläinten jälkiä, ja muistan erityisesti hetken, jolloin näin pöllön rikkinäisessä ikkunassa.

Siitä lähtien hän on viettänyt lähes kaiken vapaa-aikansa luonnossa, ja sen kuvaaminen on alkanut merkitä paljon enemmän kuin vain kauniiden kuvien ottamista. Siitä on tullut tapa välittää, kuinka tärkeä luonto todella on – meille kaikille. Siksi hän on erityisen iloinen siitä, että useat hänen kuvistaan voivat nyt muuttaa ihmisten koteihin yhtä suurenmoisina kuin harmonisinakin valokuvatapetteina.

– Olin todella iloinen, kun sain tämän tiedustelun Boråstapeter! Luonto on meissä geeneissä, ja uskon, että rauhoitumme, kun saamme sen ympärillemme myös kodin seinille. Moni on menettänyt yhteytensä luontoon, ja haluan saada ihmiset tuntemaan siihen taas vahvemman yhteyden. Kun luonnosta ja siitä, mikä siellä kasvaa, välittää, siitä pitää myös huolta.

Rakkaus luontoon ei näy vain hänen kuvissaan, vaan myös sanoissa, joilla hän sitä kuvailee. Hänen äänessään on lähes kunnioitusta, kun hän puhuu luonnosta, ja on selvää, että sillä on suuri merkitys monella tasolla. Yksi toistuva teema Marien kuvissa on sumu, leijuipa se puiden latvoissa, tanssipa runkojen välissä tai lepäsi raskaana järven yllä.

– Olen sielultani metsän ihminen, ja sumussa on jotakin hyvin luonnonromanttista, kaunista ja mystistä. Sumuiset aamut ovat upeita, samoin se hetki, kun aurinko alkaa nousta ja säteet lopulta murtautuvat läpi – siitä tulee kuin kultainen meri! Ne ovat hetkiä, jotka kantaa mukanaan vielä vuosienkin jälkeen.

Jos saisit antaa neuvon ihmiselle, joka haluaa alkaa nähdä luonnon sinun silmin – mitä sanoisit?

– Sinun täytyy pitää yhteyttä luontoon ymmärtääksesi, miksi se on tärkeä. Mene metsään varhain aamulla ilman kuulokkeita korvissa. Kuuntele ja yritä pukea sanoiksi, mitä tunnet, mitä kuulet ja miltä tuoksuu. Tärkeintä, mitä voit tehdä, on vain avata silmäsi luonnolle ja ottaa se vastaan.