Kristina Tjäder

Hyfer Objectsin avulla hän haluaa kyseenalaistaa käsityksemme ylellisyydestä ja siitä, mitä design voi olla. Haastamalla konventioita, tuotantoketjuja ja materiaaleja he muuttavat romun aarteiksi, tai kuten Vogue on kirjoittanut Hyferista: ”Hyfer Objects are turning waste into interior treasures”. Kristina on verhoillut ruokasalinsa tapetilla Toile de Jouy, joka vie hänet matkalle takaisin aikaan, jolloin hän vietti vastarakastuneena aikaa Pariisissa.

Isoäidin Dagmar, jonka mukaan sisarten yritys House of Dagmar on nimetty, kautta Kristina sai jo nuorena tilaa luovuudelleen. Dagmar opetti Kristinaa ompelemaan, ja yhdessä he ompelivat vaatteita ja asusteita kaikille hänen nukeilleen.

”Heti kun osasin ommella, isoäiti alkoi opettaa minulle kaavojen tekemistä, ja aloin ommella omia vaatteitani. Ne näyttivät varmaan silloin aika oudoilta, tyylini erottui paljon muiden nuorten tyylistä siihen aikaan. Ompelin bleisereitä ja mekkoja karkeista verhoilukankaista ja annoin todella luovuuden virrata. Halusin vain luoda jotain, ja rakastin luonnostella sitä, mitä halusin ommella.”

Kristinan äiti ehdotti, että hän hakisi muotoilukouluun Pariisissa, ja vaikka hän ei ollut koskaan uskaltanut toivoa, että hänen kiinnostuksensa muotiin johtaisi tulevaisuudessa johonkin, hän postitti hakemuksensa.

”Pääsin sisään, ja syksyllä muutin Pariisiin. Koko koulutus oli ranskaksi, ja ranskani oli todella huono, mutta opin nopeasti ja rakastuin täysin Pariisiin.”

Kristina katsoo Pariisin vuosia taaksepäin yhtenä elämänsä kaikkein merkittävimmistä vaiheista. Kaupunki otti hänet syliinsä, ja opinnot johtivat sekä jännittäviin kohtaamisiin että pääsylippuihin kaikkein vaikeapääsyisimpiin muodin maailmoihin. Juuri siellä myös rakkaus laatuun alkoi kasvaa.

”Pariisi voi todella täyttää ihmisen, sitä rakastaa ja vihaa samaan aikaan. Mutta silloin minuun muutti pieni ranskalainen nainen, joka ei oikeastaan koskaan lähtenyt. Siinä kaupungissa on jotain erityistä, se on yhtä aikaa rakkautta ja draamaa, kiivaita keskusteluja ja romantiikkaa. Ranskalainen kulttuuri antaa kaikelle kultareunuksen, viini on vähän parempaa, juustot vähän kermaisempia, ja he puhuvat koko kehollaan – se sopii minulle.”

Rakkaus löysi Kristinan postiosoitteen Pariisissa vietetyn ajan aikana, ja yhdessä tulevan aviomiehensä kanssa hän jäi Pariisiin asumaan ja työskentelemään, ennen kuin Tukholma odotti pohjoisessa Euroopassa. Mutta Pariisi tulee aina olemaan heidän kaupunkinsa, ja he matkustavat takaisin niin usein kuin voivat kävelläkseen muistojen avenuella.

”Vuosituhannen vaihde oli jännittävää aikaa Tukholman muotimaailmassa. Acne Studios oli juuri perustettu, ja sen myötä seurasi joukko muita brändejä, jotka tekivät nopeasti nimeä itselleen. Minä ja sisareni, jotka työskentelimme tuolloin eri puolilla alaa, tunsimme, että jotain puuttui. Ajatuksena oli panostaa laatuun, ja kuten minulla aina, inspiraatio alkaa materiaalista. Olin juuri ollut muutamilla lankamessuilla ja täysin niiden lumoissa, joten aloitimme neuleista.”

Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö materiaalit olisi kipinä, joka sytyttää Kristinan luovuuden. Toimiessaan House of Dagmar:n pääsuunnittelijana hän esitteli joukon innovatiivisia ja kestäviä materiaaleja ja työtapoja, joissa Dagmar oli hyvin varhain mukana. Työ kiertotalouteen perustuvan muotimaailman puolesta nousi Kristinalle sydämenasiaksi.

Mutta ajan myötä kiinnostus sisustukseen ja huonekalumuotoiluun alkoi kasvaa yhä suuremmaksi, ja kun hän pari vuotta sitten nousi pääsuunnittelijan tuolista, siirtymä designalalle oli luonnollinen. Kysymys, jonka hän oli esittänyt itselleen niin monta kertaa Dagmar:ssa – ”mitä voimme tehdä kaunista siitä, mitä jo on olemassa” – sai aivan uuden merkityksen, ja Hyfer Objects -brändi syntyi.

”Luominen tarkoittaa minulle kai omien ajatusten ja ideoiden tekemistä näkyviksi. Riippumatta siitä, onko tarkoitus kaupallinen vai luova. Mutta suunnitellessani ajattelen aina siluetteina, ja koen, että minulla on toinen jalka muodissa ja toinen muotoilussa. Työskentelytapani liittyy varmasti koulutukseeni, sillä Pariisissa drapeerasimme paljon mallinuken päälle puuvillamateriaalia, jota kutsutaan ’toileksi’. Siitä tulee hyvin käsityöläismäinen prosessi, ja materiaali saa ohjata. Juuri niin myös Hyfer sai alkunsa – löysimme erilaisia materiaaleja, muun muassa vanhoista kalaverkoista ja metsäteollisuuden ylijäämämateriaaleista, sellaista, joka muuten olisi poltettu. Niitä yhdistää se, että ne ovat uskomattoman muovattavia innovatiivisten tekniikoiden, kuten 3D-tulostuksen, avulla. Kaikki huonekalumme ovat kiertotalouden mukaisia – ne ovat olleet jotain aiemmin, ja niistä voi tulla jotain uutta myöhemmin. Haluamme haastaa perinteisen tavan nähdä ylellisyys.”

Sisustus, aivan kuten Kristinan designfilosofia, pohjautuu syvään rakkauteen laatua ja historiaa kohtaan. Kristinan omassa kodissa tunnelma ja tarkoitus ovat saaneet ohjata kaikkea. Monet intensiiviset vuodet muotialan nopeasti pyörivässä karusellissa loivat tarpeen paikalle, johon voi laskeutua, ladata akkuja ja viettää aikaa perheen kanssa.

”Juuri talon suorat linjat ja haastavat kubistiset mittasuhteet yhdessä vehreän tontin kanssa ratkaisivat asian. Minä, joka olen kotoisin Göteborgista ja luulin haluavani meren kynnykselleni, löysin todella kotini siitä pienestä tammimetsästä, joka tontillamme on. Otimme talon ja teimme siitä omamme, loimme uuden pohjaratkaisun ja uudet kulkureitit. Minun on hyvin helppo visualisoida, ja ajattelen enimmäkseen kuvina. Sisustuksesta tulee risteymä sille, mikä saa minut voimaan hyvin, ja sille, mitä pidän kauniina. Yhdistelmästä tulee eklektinen, sekoitus vanhaa ja uutta, designhuonekaluja ja löytöjä. Mielestäni trendit itsessään ovat melko kiinnostamattomia, ja olen aina ajatellut niin, mutta sen sijaan minusta on kiinnostavaa, mikä luo trendin.”

Kristina kuvailee taloaan ”enimmäkseen seiniksi”, kubistiseksi taloksi, jossa on paljon erilaisia kulmia ja tasoja. Ikkunoita on sekä korkealla että matalalla sekä katossa, mikä luo monia kiinnostavia valovirtoja.

”Seinillä ei melkein tarvitsisi olla lainkaan taidetta, sillä arkkitehtuuri itsessään on niin kiinnostava ja valo niin puhutteleva. Mutta koska seinät ovat kuin talon oma iho, olisi sääli jättää ne paljaiksi. Tapetti Toile de Jouy herätti minussa sen ranskalaisen naisen, joka muutti minuun Pariisin-aikanani. Kun siis Toile de Jouy, joka edustaa minulle ranskalaista kulttuuria, elämäntapaa ja tapaa rakastaa, asettui kontrastiin graafisen mustavalkoisuuden ja talomme modernin arkkitehtuurin kanssa, siitä tuli melkein kuvaus elämästäni.”

Kristinan kotona Toile de Jouy-tapetilla verhotut seinät tuovat ranskalaista tunnelmaa vastapariksi skandinaavisen minimalistiselle arkkitehtuurille – yhdistelmä luo omaleimaisen kokonaisuuden, joka jatkuu punaisena lankana läpi koko talon.

”Rakastan sitä, miten tapetin tammet poimivat teeman puutarhamme tammiin. Mutta ennen kaikkea näen tarinan, joka avautuu edessäni seinällä. Se on vähän kuin elokuva, joka pyörii, ehkä kyseessä on kolmiodraama tai ehkä ménage à trois? Ranskassa kaikilla on rakastaja. Ensimmäisenä vuotenani Pariisissa asuin alivuokralaisena ranskalaisen naisen luona, enkä saanut olla kotona perjantai-iltaisin, koska silloin hänen rakastajansa tuli käymään. Onneksi kuitenkin rakastuin Pariisissa ruotsalaiseen mieheen.”